Siikaniemen kurssikeskus
|
![]() |
|
Päärakennus |
Siikaniemi on osa luontoa, mutta samalla nykyaikainen kurssikeskus.
Kalaisan Vesijärven rannalla sijaitsevaan Siikaniemeen on helppo
tulla, sillä valtaväyliltä on hyvät yhteydet ja Lahteen
matkaa on vain 16 kilometriä.
Siikaniemi on ihanteellinen kokous-ja koulutuspaikka. Tilamme palvelevat
joustavasti eri kokoisia ryhmiä ja tilaisuuksissa tarvittava tekniikka
on valmiina.
![]() |
|
Juhlasali on upotettu suomalaiseen peruskallioon, joka kertoo maailman synnystä. Maailman vanhimmaksi alttaritauluksi sanottu kallioseinä on kaksi miljardia vuotta vanha, mutta edelleen elävä: seinästä tihkuu jatkuvasti vettä. |
Palvelu pelaa, saavuitpa yksin tai suuren seurueen kanssa. Kaiken muun
hyvän lisäksi Siikaniemi on edullinen.
Siikaniemessä rentoudut luonnon rauhassa ja nautit tasokkaista palveluista.
Ulkoiluun ja eri peleihin on oivat mahdollisuudet. Voit uida joko Vesijärvessä
tai uima-altaassa, talvella voit pulahtaa avantoon.
Ryhmille järjestämme tarvittaessa vesijumppaa, hierontaa sekä
kasvo-ja jalkahoitoja. Messilän talviurheilukeskus on vain muutaman
minuutin ajomatkan päässä.
![]() |
|
Siikaniemen keittiö tunnetaan maukkaasta kotiruoastaan. Tarvittaessa voit tilata juhlavat ateriat ryhmällesi oman toiveesi mukaan |
Päärakennuksessa
- 200-paikkainen kokous/juhlasali
- 24-paikkainen kokoushuone
- 15-paikkainen takkahuone
- 20-paikkainen monitoimihuone
- 110-paikkainen ruokasali
- sauna-ja uimahalliosasto
- 15 huonetta
- 33 vuodepaikkaa
- kaikissa huoneissa oma WC/ suihku
- kahdessa huoneessa invavarustusRivitalo
Rivitalosviitissä
- 2 makuuhuonetta, olohuone + sauna + keittiö
tasokkaaseen majoitukseen
Kurssi-ja majoitusrakennuksessa
- 60-paikkainen kokoussali
- kaksi 28-paikkkaista luokkaa
- kaksi saunaa
- 20 huonetta (2-6 hengen)
- 76 vuodepaikkaa
- wc:t huoneosastojen päädyissä
- saunat, peseytymistilat ja suihkut
alakerrassa
- yksi invavarusteinen huone, oma suihku/ WC
Ulkotilat
- kota n. 15 hengelle
- grillikatos n. 20 hengelle
- laavu, nuotiopaikkoja
- ulkokirkko pengeristuimineen
- lentopallo-/ sulkapallokenttä
- soutuveneet käytössä
- vuokrattavissa kirkkovene ja Buster-moottorivene
Monipuolinen rantasauna
![]() |
|
Rantasaunan takkahuoneesta avautuu näköala Vesijärvelle |
![]() |
![]() |
- kaksi tasokasta saunaa n. 10 ja 15 hengelle
- ilmastoitu takka-/ kokoushuone
AV-välineineen 30-40 hengelle
- keittiö ryhmien pienimuotiseen palveluun tai
ryhmien omaan käyttöön
- voit uida Vesijärvessä ja
pulahtaa talvella virkistävään avantoon
Lahden seurakuntayhtymä
SIIKANIEMEN KURSSIKESKUS
Siikaniementie 210
16730 KUTAJÄRVI
Puh. (03) 877 1210
Fax (03) 877 1211
Sähköposti: siikaniemi.kurssikeskus@evl.fi